Suomalaiset metalli- ja rock yhtyeet

Viime vuosina Suomesta on pystytty saamaan kansainvälisesti melko kuuluisia muusikoita. Varsinkin rock ja metalli musiikin puolelta on suosio ollut melko kovaa. Näistä esimerkkeinä voisi mainita HIM, Lordi, Apocalyptica, Children of Bodom ja Nightwish. Voisi siis sanoa, että suomi on todellisen raskaan musiikin kehto. Useampi suomalainen yhtye onkin myynyt maailmalla miljoonia levyjä.Children of Bodom on julkaissut yhteensä seitsemän albumia. Yhtye on saavuttanut mainetta varsinkin Japanissa, mutta myös muualla maailmassa. Yhtyeen musiikkityyli on melko rankkaa metallia ja sillä on laaja faniryhmä niin suomessa kuin ulkomailla. Musiikkia yhtye itse kuvaa sanoilla extreme metal. Yhtyeen perustajajäsen laulaja-kitaristi Alexi Laiho on tunnettu erinomaisista kitarataidoistaan. Laiho on valittu mm. Otavan tietokirjassa maailman parhaaksi kitaristiksi.Toinen suomalaisen musiikin huippunimi maailmalla on ollut HIM- yhtye. HIM kuvaa itse musiikkiaan love metalliksi, eli rakkaus metalliksi. HIM on myös tehnyt historiaa ja saavuttanut ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä Yhdysvalloissa kultalevyn. Yhtyeen levymyynti on karkeasti arvioitu olevan noin kahdeksan ja kymmenen miljoonan välissä, joista noin 20 % on pelkästään Yhdysvalloissa. Yhtyeen keulahahmo Ville Valo on saanut useita kunnianosoituksia, joista mainittakoon brittiläisen Metal Hammer lehden vuoden 2004 Golden God, Kultainen Jumala kunniamaininta. Tämän tunnustuksen lehti antaa joka vuosi sen mielestä parhaalle rock tähdelle. Valo on myös valittu maailman parhaaksi metallimusiikin laulajaksi monta kertaa.Lordin suosio perustuu pääosin vuoden 2002 Euroviisujen voittoon. Kilpailun avulla Lordista tuli kuuluisa ja tunnettu yhden yön aikana. Tähän vaikutti varmasti myös yhtyeen ulkoinen esiintyminen. Lordin jäsenet pukeutuvat hirviöasuihin, eivätkä paljasta edes omia kasvojaan. Musiikkiin on helppoa tarttua ja voittokappaleen Hard Rock Hallelujah kertosäe varmasti soi jokaisen suomalaisen päässä Euroviisujen aikana.Nightwish on yksi niistä melodisen musiikin yhtyeistä Apocalyptican ohella, jotka kehittivät 1990- luvun lopulla melodisen musiikin suosiota. Yhtyeen perustajajäsen Tuomas Holopainen kuvailee yhtyeen musiikkia melodiseksi hevimetalliksi naisäänellä. Nightwish tuli kuuluisaksi laulajan Tarja Turunen myötä aluksi. Turusen tiet erosi yhtyeen kanssa vuonna 2007, jolloin tilalle otettiin Anette Olzon. Nightwish on myynyt noin kahdeksan miljoona levyä, joka tekee siitä myös yhden menestyksekkäimmistä suomalaisista yhtyeistä kautta historian.