Tapahtumat Suomessa 2015/2016

Euroopan pohjoislaitamilla sijaitseva Suomi on kunnostautunut mainiona tapahtumien järjestäjänä. Perinteisiin ja erikoisempiin tapahtumiin riittää kävijöitä Suomesta ja ulkomailta. Valinnanvaraa riittää niin musiikin, taiteen, käsitöiden, urheilun, ruuan kun vaikka huumorin ystäville.

Suomi tarjoaa muun muassa laadukkaita musiikkifestivaaleja ja -tapahtumia. Tunnetut esiintyjät rantautuvat nykyään myös Suomeen. Esimerkiksi vuonna 2015 suosittu AC/DC valloitti yleisöä Hämeenlinnassa. Ensi vuonna voidaan odottaa suuria nimiä lisää. Muun muassa erittäin tunnettu elokuvamusiikin säveltäjä Ennio Morricone saapuu Suomeen maaliskuussa 2016.

Muunkin kulttuurin harrastajan on helppo löytää mieleisensä tapahtuma Suomesta. Esimerkiksi Helsinki Design Week on tapahtuma, jossa arkkitehtuurin, designin ja muodin ystävät pääsevät nauttimaan kattavasta tarjonnasta. Sodankylän elokuvajuhlat on myös yksi mielenkiintoinen tapahtuma koettavaksi. Myös vaikkapa urheilun ystävälle löytyy tapahtumia läpi vuoden.

Perinteisten tapahtumisen lisäksi Suomessa osataan järjestää omaperäisiä ja erottuvia, siten houkuttelevia tapahtumia. Heinäkuussa järjestettävä Eukonkannon MM-kisat on tunnettu maailmalla erikoislaatuisuudestaan. Vastaavaa tapahtumaa ei järjestetä missään muualla maailmassa, joten niinpä tapahtuma kerää osallistujia ympäri maailmaa. Toinen omaperäinen tapahtuma, joka myöskin järjestetään heinäkuussa, on suopotkupallon MM-kisat harrastelijoille sekä kilpailuhenkisille. Eräs mielenkiintoinen tapahtuma oli Helsingissä marraskuussa 2015 toista kertaa järjestetty Lakritsi- ja Salmiakkifestivaali, jossa näiden eksoottisten herkkujen ystävät ja ammattilaiset pääsevät kohtaamaan toisensa.

Vuodenajasta riippumatta tapahtumia on siis tarjolla niin isolla kuin pienemmälläkin mittakaavalla. Jokaiselle varmasti löytyy mieluisa tapahtuma.