Livepokerin suomenmestaruuskilpailut

Livepokerin suomenmestaruudesta on kilpailtu jo useana vuotena ja titteli onkin hyvin tavoiteltu ja arvostettu pokerinpelaajien piireissä.

Pokeri on Suomessa hyvin suosittua ja siksi myös SM-kilpailut saavat paljon huomiota osakseen mediassa ja pelaajien liikkeitä seurataan ja analysoidaan tarkkaan. Livepokerin SM-kilpailuja on järjestetty eri paikoissa ja suosio on ollut paikasta riippumatta suurta. Vuonna 2014 kilpailut järjestettiin Hilton Hotel Praguessa, Prahassa. Silloin SM-tapahtumassa pelattiin kaksi mestaruustapahtumaa, joista toinen oli 550 euron PLO, eli 8-kätinen Pot Limit Omaha ja toinen 550 euron NLH, eli niin ikään 8-kätinen No Limi Hold’em. Vuonna 2015 Livepokerin SM järjestettiin syyskuussa Suomessa, Casino Helsingin Fennia-salissa. Silloin pelattiin SM-titteleistä Texas Hold’emissa, Sökössä ja Omahassa. Livepokerin SM-kilpailujen ohella järjestetään myös hyvin paljon muita sivutapahtumia, eli pelimahdollisuuksia löytyy innokkaille pelaajille sankoin joukoin.

Näin osallistut

Turnaukseen osallistumiseen vaaditaan satelliittitapahtumiin osallistumista, joissa voi voittaa paikan tapahtumaan ja majoitukset turnauksen ajan. Myös netissä pelattavan Finnish Championship of Online Poker eli FINCOOP-kilpailun voittaminen oikeuttaa paikkaan ja majoitukseen. On tärkeää huomata, että tapahtumaan ei pääse osallistumaan, ellei omista suomalaista passia tai muuta henkilöllisyystodistusta. Pelaajan täytyy myös asua vakituisesti Suomessa ja kyetä todistamaan se esimerkiksi sähkö- tai puhelinlaskulla.

Livepokeri suosittua Suomessa

Pokeria on pelattu Suomessa jo kauan, mutta nettikasinoiden myötä suosio on saavuttanut räjähdysmäisen suosion. Moni opettelee pelaamisen ja siihen kuuluvat strategiat netissä ennen livepokeriin siirtymistä. Osa pelaajista ei lähes koskaan pelaa livepokeria, vaan pysyttäytyy vain nettipokerissa. Sanotaan, että suomalaiset pelaavat netissä pääosin ulkomaalaisilla sivuilla, koska niissä bonukset ja runsaat määrät pelaajia houkuttelevat suomalaisia mukaan. Kotimaisiakin nettikasinoita toki löytyy ja niitä perustetaan tämän tästä lisää. Livepokeria voi Suomessa pelata RAY:n kasinolla Helsingissä ja heidän pelipisteissään Turussa ja Tampereella. Myös kotipelin pelaaminen kaveriporukoilla on valtavan suosittua eikä kotioloissa pelattavien pelien lukumäärää tai niissä pelattavien rahasummien määrää voida tarkalleen arvioida. Suurimpia livepokeritapahtumia suomalaisille pelaajille ovat tammikuussa järjestettävä Freezeout-tapahtuma ja tietenkin edellä mainittu jokavuotinen SM-turnaus.

Jorma_Nuutinen

Kuuluisia suomalaisia pokeritähtiä

Suomesta on maailmanmaineeseen noussut monta erittäin taitavaa ja suuriin rahavoittoihin yltänyttä pelaajaa, jotka ovat saavuttaneet paljon mainetta kansainvälisillä pokeripöydillä. Rahakkaimpiin voittoihin on yltänyt alun perin vantaalainen Patrik Antonius, joka on Suomen yksi tunnetuimmista pelaajista. Hän aloitti pelaamisen armeijan jälkeen Helsingin kasinolla ja sen jälkeen myös netissä, jossa hän saavutti lyhyessä ajassa suuria voittosummia. Tämä entinen tennisvalmentaja ja malli voitti European Poker Tourin osakilpailussa liki 300 000 dollaria. Nyt hänellä on kasattuna turnausvoittoja jopa yli 5 miljoonan dollarin edestä ja hän asuu tällä hetkellä Monacossa.

Toinen livepokerissa menestynyt suomalainen on Juha Helppi, joka on turnauksissa ansainnut yli 4 miljoonaa dollaria. Hän on myös ainoa suomalainen, joka koskaan on voittanut maailmankuulun pokeriturnauksen World Poker Tourin. Mielenkiintoista Helpissä on, että hän aloitti uransa kasinolla ensin jakajana ja siirtyi myöhemmin pelaamaan. Kuuluisien suomalaisten pokeritähtien joukkoon kuuluu myös Jani ”Hellraiser” Sointula, joka on kerännyt turnausvoittoja yli 2 miljoonan dollarin arvosta. Tamperelainen Kimmo Kurko on menestynyt niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä turnauksissa ja kuuluu ehdottomasti suurten suomalaisten pokeritähtien porukkaan. Hänet valittiin vuonna 2013 parhaaksi suomalaiseksi pokerinpelaajaksi Finnish Poker Awards-gaalassa. Yksi värikkäimmistä pokeripersoonista on nettipokeriin keskittynyt Ilari Sahamies, joka pelaa netissä nimellä Ziigmund. Hän on esiintynyt paljon mediassa ja hänen pelityyliään kuvaillaan monesti aggressiiviseksi.

Muita kuuluisia suomalaisia ovat Ville Wahlbeck, Joni Jouhkimainen, Jens Kyllönen, Thomas Wahlroos ja Kalle Niemi. Suomalaisten menestys ja pokerin suuri näkyvyys mediassa on inspiroinut monia muitakin suomalaisia pelaajia yrittämään pokeriammattilaiseksi ryhtymistä ja lupaavia kykyjä putkahtelee varsinkin nettipokerin maailmasta jatkuvasti. Yksi paikka bongata uusia kansainvälisiä lupauksia onkin juuri livepokerin SM-kilpailut, joiden voittajilla on usein kykyjä ja pelisilmää lupaavaan kansainväliseen uraan maailman kasinoilla ja turnauksissa. Vaikka palkintosummat eivät välttämättä ole moneen muuhun turnaukseen verrattuina päätähuimaavia, on tittelillä paljon merkitystä ja sillä saavuttaa pokeripöydillä tarvittavaa arvostusta. Jos itse kiinnostuit osallistumaan, pidä silmäsi auki tämän vuoden SM-kilpailujen osalta ja pelaa itsellesi paikka tässä arvostetussa turnauksessa.