Suomen menestyvin bloggari

Blogin kirjoitus ei tänä päivänä ole aina välttämättä pelkkä harrastus. Bloggaamisella voi menestyksekkäästi myös elättää itsensä. Sen on osoittanut suomalainen Vilma Peltonen, joka omalla blogillaan nimeltä Vilma P. on noussut huimaan suosioon. Hänen bloginsa on suosittu kotimaassa Suomessa, mutta hänen bloginsa on huomattu myös muissa Pohjoismaissa. Vilma Peltosen blogi nimittäin voitti lukijoiden äänestämän parhaan blogin tittelin Zalando Nordic Blog Awardsissa vuoden 2015 lopulla Kööpenhaminassa.

Vilma P. -blogi ei ole suotta niin suosittu. Jo pikainen selailu pistää ajattelemaan monia asioita sekä ihailemaan ammattitaitoisia kuvia. Tämä blogi herättää mielenkiinnon ja innostaa lukemaan lisää. Blogi on visuaalisesti kauniisti ja miellyttävästi toteutettu ja lisäksi sivulla on helppo liikkua ja löytää itseä kiinnostavia aiheita. Vilma kirjoittaa onnistuneesti eri aiheista, jotka liittyvät pääasiassa ravintoon, treenaukseen, elämään ja hyvinvointiin, matkusteluun, muotiin ja valokuvaukseen.

Vilman blogista huokuu myös syvällisyys. Hän kirjoittaa suhteellisen avoimesti syvällisemmistäkin aiheista ja tämä tekee blogista aidon tuntuisen. Vilma muun muassa kertoo omista unelmistaan ja pohtii omia arvojaan esimerkiksi vegaaniruokavaliokokeiluun liittyen.

Ammattibloggaamisen lisäksi Vilma tekee muun muassa mallin töitä ja on itseoppinut valokuvaaja. Hänen bloginsa aiheet ovat Vilman omia mielenkiinnonkohteita ja se huokuu hänen kirjoituksistaan. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tänä päivänä suosittu teema ja monet bloggaajat kirjoittavat tästä aiheesta, niin myös Vilma Peltonen. Omaperäisyys on valttia, ja sitä Vilma P. –blogista löytyy.