Suuret urheilustadionit Suomessa

Suomessa järjestetään vuosittain ison luokan tapahtumia ja usein tapahtumapaikkana toimii jokin suurista urheilustadioneista. Ison mittakaavan urheilustadioneita voidaan hyödyntää urheilutapahtumien lisäksi esimerkiksi konserteissa, messuissa tai muissa suuren yleisön keräävissä yleisötapahtumissa.

Useasta Suomen kaupungissa löytyy urheilustadioni, jossa järjestetään kansallisia ja kansainvälisiä tapahtumia. Isoin näistä kaikista on Helsingin Olympiastadioni, joka otettiin käyttöön vuonna 1938. Helsinkiin haluttiin rakentaa suuri stadioni siinä toivossa, että jonain vuonna Suomessa voitaisiin järjestää Olympiakisat. Niin kävi lopulta, että vuonna 1952 järjestettiin Helsingin Olympialaiset. Tällöin tehtiin myös stadionin katsojaennätys, kun katsojia oli avajaisissa yhteensä 70 435. Myöhemmin stadionille on tehty useita korjauksia, ja nykyinen katsomopaikkojen määrä on 39 784 istumapaikkaa. Helsingin Olympiastadioni oli pitkään Pohjoismaiden suurin stadioni, mutta vuonna 2012 rakennettu Tukholman Swedbank Arena vie tällä hetkellä voiton.

Helsingissä on myös muita urheilustadioneita, joihin mahtuu paljon katsojia. Yksi esimerkki on Sonera Stadium, joka on alun perin rakennettu muutamien jalkapallojoukkueiden kotikentäksi. Tälle stadionille mahtuu katsojia 10 300. Pääkaupunkina Helsinki on luonnollisesti houkutteleva kohde tapahtumien järjestämiselle.

Suomen muistakin suuremmista kaupungeista löytyy suuremman kapasiteetin urheilustadioneita. Esimerkiksi Porissa sijaitseva Porin stadion on yleisurheilu- ja jalkapallostadion, jonka kapasiteettin on 12 300 katsojaa. Myös Tampereelta löytyy iso yleisurhielu- ja jalkapallostadion, Tampereen stadion, jossa järjestetään urheilukisojen lisäksi muun muassa konsertteja. Katsojia tälle stadionille mahtuu jopa 16 800.